5 1* {3 Toimitus esittelyssä: Anu Seilonen {3 ---------------------------------- "Lappu ovellani: olen etsimässä itseäni minkä takia toistaiseksi en tavattavissa siihen asti mikä näyttää minulta on pelkkä pakkaus." - Hans-Curt Flemming - Minun levoton sieluni maistoi tätä maailmaa ensimmäisen kerran tammikuun 28. päivänä 1972. Olen "palijasjalakanen oululainen", vanhin kolmesta lapsesta. Isä on yksityisyrittäjä, verhoilija kolmannessa polvessa. Äiti oli piirtäjä, verhoi- lija, sekatyöläinen ja yleismies Jantunen, perheen voimanpesä. Pikkuveli on nyt 20, pikkusisko 14. Lapsuus meni kaikkea muuta kuin rauhallisesti. Olin villi ja vikkelä ja alitui- sesti työntämässä nenääni paikkoihin, joihin ei olisi ollut mitään asiaa. Olin erittäin epätyypillinen pikkulikka, ja vanhemmat olivat jatkuvasti helisemässä tempauksieni kanssa. Nuket eivät jaksaneet kiinnostaa, vaan mieluummin juoksin jousipyssyn kanssa pitkin metsiä ja kiipeilin puissa. Ainoalle nukelleni piirsin kuulakärkikynällä tuhkarokon. Ottaen huomioon kaikki rymyämiseni minun ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla edes hengissä. Olen pudonnut puista ja voimistelutangoista useammin kuin jaksan muistaa, jäänyt pyöräillessä auton alle, saanut ankkurista pohkeeseen, lohkais- sut otsani kivikkoon, ollut koiran purtavana ja ties mitä muuta. Bravuurinumero- ni oli putoaminen 90 km/h kulkevasta autosta maantielle, siitä pari tolpanväliä pyörimistä pitkin asvalttia kivikkoon, josta itse vielä kömmin pois. Lonkasta näkyivät luut ja päälaella oli nyrkin mentävä reikä, mutta naamassa ei ollut naarmuakaan. Vastaan tulleen auton kuljettaja luuli minua jätesäkiksi. Lupaava stuntin ura jäi kuitenkin lyhyeksi. Kuten monilla muillakin, kipinä tie- tokoneharrastukseen syttyi peleistä. Ensimmäinen "pelini" oli tv-peli, jossa oli neljä yksinkertaista peliä, kaikki variaatioita "maila ja pallo" -teemasta. Tiedättehän, mustavalkoista palkkigrafiikkaa ja ping-pong-äänet. Sitä peliä tah- kottiin kyllästymiseen asti. Myöhemmin tutustuin kolikkopeleihin, jotka olivat niihin aikoihin vielä yksinkertaisia Asteroids-klooneja, mutta silti kiehtoivat pienen mieltä. Kun vuonna 1986 vihdoin olin kesätyöiässä, oli tavoitteena se ainoa oikea: Com- modore 64, jota olin käynyt vuoden ajan kuolaamassa kodinkoneliikkeen ikkunassa. Kasettiasema oli jotain ihmeellistä - todellakin, sillä pelien lataaminen oli parhaimmillaan taidetta. Seuraavana kesänä hankin koneeseen levyaseman. Käyttö oli pääasiassa pelaamista satunnaisia säveltely-yrityksiä lukuunottamatta. Seik- kailu- ja roolipelit ovat aina olleet mieleeni. Samoihin aikoihin aloin pelata myös oikeita roolipelejä, ensin pelaajana ja myöhemmin pelinjohtajanakin. Kaksi vuotta C64:n oston jälkeen oli kiikarissa Amiga 500. Parin kuukauden ku- luttua kone komeili vihdoin pöydälläni Philipsin CM8833-monitorin kera. Käyttöjärjestelmä oli versiota 1.2 - kone saattoi pysyä jopa tunnin pystyssä yh- teen menoon. Lisälevyaseman ja puolen megatavun muistinlaajennuksen hankin vielä samana vuonna. Pelaaminen oli edelleen pääasia, mutta tekstien kirjoittelu oli myös tärkeää: olinhan juuri aloittanut lukion, jota silmälläpitäen ostin 9-neu- laisen matriisikirjoittimen. Tulostelin sillä koulun töiden lisäksi hinnastoja ym. pieniä tulostustöitä verhoiluliikkeellemme. Tuolla kokoonpanolla sinnittelin sitten melko pitkään. Kirjoitin ylioppilaaksi 1991 L:n paperein, ja satuin pääsemään saman vuoden syksyllä kauppaoppilaitok- seen kirjastolinjalle. Kirjoittimen vaihdoin Canon BJ-300 -mustesuihkutulosti- meen ja käyttöjärjestelmän 2.04:ään. Viimeisinä aikoina koneessani oli lisäksi uusi A500+:n emolevy, 2 Mt CHIP-muistia, 2 Mt FAST-muistia ja neljä levyasemaa. Kiintolevyn ostamisen hylkäsin, kun uusi Amiga 1200 oli tullut myyntiin. Lukios- sa, kauppaoppilaitoksessa ja kavereiden luona olin käyttänyt PC-koneita tarpeek- si vakuuttuakseni siitä, ettei PC-kone olisi minun mieleeni. Valmistuin keväällä 1993 kirjastoalan merkonomiksi ja aloitin jälleen rahan keruun. Marraskuussa paketti viimein saapui: Amiga 1200 kellolla ja 200 Mt:n kiintole- vyllä varustettuna. Syödessä nälkäkin kasvaa, ja koneeni sai pian seurakseen GVP:n 40 MHz:n EC030-turbokortin 4 Mt:n FAST-muistilla ja 68882-matematiikkapro- sessorilla. Nykyisin FAST-muistia on 8 Mt, ja vanha Philips sai väistyä Microvi- tec-multisyncin tieltä. Kiintolevy on vaihtunut gigaiseen kiekkoon. Linjoilla liikkumisen aloitin vuonna 1993 2400 bps lainamodeemilla, jossa ei ollut vir- heenkorjausta. Seuraava modeemini, LineLink 144e, oli varsinainen vikatikki. Mielenkiintoista oli seurata, kuinka LineLinkin tietoisuus katosi kesken linjal- la olon, kun kaverini käynnisti pihalla skootterinsa. Tänä vuonna ostin tilalle Wellin v.34-modeemin. CD-ROM-asemakin on tullut hankittua. Purkeissa liikkuessani olin törmännyt Kovasen Pasiin, Sakun silloiseen päätoi- mittajaan, joka aikansa vonkasi minua kirjoittamaan Sakuun artikkeleita. (Pasil- le lämpimiä terveisiä... :) Aiheita minulta vain ei olisi löytynyt, joten artik- kelien kirjoittajaksi minusta ei tuolloin oikein ollut. Keväällä 1994 Pasi sit- ten etsiskeli Sakulle puhtaaksilukijaa, ja niin sai "ensimmäinen naaras-Saku" pestin. Oikoluin joitakin artikkeleita Saku 6:een, joka ilmestyi toukokuun alussa 1994. Elämä alkoi vihdoin näyttää aurinkoiselta. Olin aikanaan menettänyt kolme ystävää: yhden moottoripyöräonnettomuudessa, toinen veti itsensä puolitankoon ja kolmas puukotettiin hengiltä. Olin viimein alkanut päästä yli näistä menetyk- sistä. Minulla oli ammatti, ja kesällä pääsisin kirjastoon töihin. Asuin edel- leen kotona - mikäpä oli elellessä kaksikerroksisessa omakotitalossa. Kotona me- ni hyvin, onhan perheemme aina ollut hyvin omalaatuinen ja erinomaisesti juttuun tuleva yksikkö. Olin mennyt syksyllä kihloihin parin vuoden seurustelun jälkeen. Kumppani oli pitänyt hakea niinkin kaukaa kuin 400 km:n päästä, mutta välimatka oli sivuseikka. Ensimmäinen uraputkeni katkesi lyhyeen. Elämä oli päättänyt olla päästämättä mi- nua helpolla ja potkaisi kunnolla päähän. Äitimme kuoli 6.6.1994 yllättäen aivo- verenvuotoon, ja meidän elämämme kääntyi päälaelleen. Jouduin yhtäkkiä hir- vittävään pyöritykseen. Äiti oli hoitanut liikkeessä kaiken kirjanpidon ja pape- rityöt asiakaspalvelun ym. ohella 14 vuoden ajan, ja nyt ne tehtävät oli minun pakko ottaa hoitaakseni, sillä kukaan muukaan ei niitä olisi osannut tehdä. Isällä oli täysi työ pitää liikkeen rattaat pyörimässä, ja jossain välissä olisi pitänyt yrittää elääkin. Lienee sanomattakin selvää, ettei harrastuksille jäänyt enää aikaa eikä energiaa, joten Sakunkin oikoluku jäi parin numeron ajaksi. Työpaikkani kirjastolla jouduin perumaan. Toista työpaikkaa tarjottiin jo kuu- kauden kuluttua, ja työvoimatoimiston ymmärrys loppui: joko kirjastolle töihin tai karenssiin ja työttömyyskorvaukset pois. Puolen vuoden työllistysjakson ajan tein kahta työtä yhtä aikaa: aamuisin palkatta kotona liikkeessä ja iltaisin kirjastolla. Päivät venyivät ympäripyöreiksi, kun yön hiljaisina tunteina väänsin vielä liikkeen paperitöitä. Sakun päätoimittajakin vaihtui, ja syksyllä 1994 Janne Siren otti minuun yh- teyttä oikoluvun merkeissä. Sakut 7 ja 8 menivät tilanteeni takia sivu suun, mutta 9:stä lähtien olen jälleen ollut pelissä mukana sekä oikolukijana että sa- tunnaisten artikkelien kirjoittajana. Vaikeuksitta ei tämäkään työ ole sujunut, mutta tehdessä oppii ja rutiini kehittyy. Suuri kiitos kuuluu kyllä Jannelle, joka jaksoi ymmärtää silloin kun kaikki tuntui menevän penkin alle ja yhteistyö täältä suunnasta takelteli. Amigankin tulevaisuus näyttää vaihteeksi valoisalta, ja olen ylpeä voidessani olla mukana Sakun kaltaisessa toiminnassa. Nyt kahden vuoden jälkeen sisimpään sattuu edelleen ja surutyö on yhä kesken, mutta elämä on alkanut sujua hieman paremmin. Kihlattuni muutti kesällä saman katon alle, ja olen jälleen löytänyt aikaa harrastuksilleni. Liikkeellämmekin menee aikaisempiin vuosiin nähden hyvin. Kesällä minulla tosin todettiin alkava paha astma, joka ei jo muutenkin pahasti allergiselle olemukselleni ollut mikään hyvä uutinen. Uudelleenkoulutus on edessä, jos astma todetaan esteeksi kirjasto- työlle. Harrastan toki muutakin kuin tietokoneita. (Sekä C-64 että A500 ovat muuten edelleen tallessa ja toimintakunnossa, kuten myös jälkeenpäin hankkimani Vic-20!) Moottoripyöräilystä en luopuisi mistään hinnasta. Pari vuotta jäissä ollut jousiammuntaharrastuskin olisi tarkoitus aloittaa uudelleen. Kirjallisuu- delle ja etenkin elokuville on jälleen hieman aikaa, kauhu on kiinnostanut aina. Televisiota katson valikoiden, kotimaan tarjonnasta kelpaavat esim. Star Trek, X-Files ja jotkin harvat ja valitut elokuvat. Hiljattain hankitun kaapeli-tv:n tarjonnasta tärkein on tietenkin FilmNet. Musiikin suhteen olen lähes kaikkiruo- kainen: käytännössä lähes kaikki muu maistuu paitsi diskohumppa, örinähevi ja suomalainen iskelmämusiikki. Elämä ei siis ole kohdellut minua silkkihansikkain, mutta kaikkien vaikeuksien jälkeenkin henki pihisee yhä. Jos tässä rytäkässä on jotain oppinut, niin aina- kin katsomaan asioita oikeasta perspektiivistä. Suureltakin vaikuttavat ongelmat ovat loppujen lopuksi melko pieniä, kun niitä katsoo kokemusteni valossa. "Kahdeksan tuntia päivässä olen hymyillyt muurin ympärilleni - paljaan ystävällisyyden kivillä lujitetun se kätkee vastarinnan vihan & pelon edes niiden ääriviivat eivät piirry näkyviin todella - mainio nuorukainen! ulkopuolella maailma ampuma-aukoista näkyvissäni kaikin voimin pakotan virneen esiin." - Hans-Curt Flemming - Anu Seilonen